Kalle oli tehnyt kiireisen työviikon, ja vihdoin vapaalle päästyään, aikoi pitää ansaitsemaansa luppoaikaa. Hän haki aitan orrelta, sinne keväällä laittamansa metsäsukset. Huolsi ne, keitti pikkutermariin kahvit, otti pari mamman paistamaa munkkirinkeliä puseronsa taskuun, ja iltahämärissä suuntasi kulkunsa läheiselle harjulle. Ilta oli selkeä ja täydenkuun hohde antoi tarvittavan valon hiihdellä hiljaisessa maastossa. Päästyään lempipaikalleen, istui joskus kaatuneen kelohongan rungolle, ja antoi katseensa kulkea taianomaisen maiseman ylitse kohti horisonttia. Hänen silmänsä osuivat toiseenkin kulkijaan. Kettu tuli kohti ja nuuhki ilmaa, vaistosi Kallen olemassaolon. Mies ei halunnut pelästyttää repolaista. Kettu huomasi Kallen ja istahti lumelle. Illan hiljaisuudessa valo, varjot, mies ja kettu.
50 Hohde, luppoaika,
pelästyttää.