Kohtaaminen

Kalle oli tehnyt kiireisen työviikon, ja vihdoin vapaalle päästyään, aikoi pitää ansaitsemaansa luppoaikaa. Hän haki aitan orrelta, sinne keväällä laittamansa metsäsukset. Huolsi ne, keitti pikkutermariin kahvit, otti pari mamman paistamaa munkkirinkeliä puseronsa taskuun, ja iltahämärissä suuntasi kulkunsa läheiselle harjulle. Ilta oli selkeä ja täydenkuun hohde antoi tarvittavan valon hiihdellä hiljaisessa maastossa. Päästyään lempipaikalleen, istui joskus kaatuneen kelohongan rungolle, ja antoi katseensa kulkea taianomaisen maiseman ylitse kohti horisonttia. Hänen silmänsä osuivat toiseenkin kulkijaan. Kettu tuli kohti ja nuuhki ilmaa, vaistosi Kallen olemassaolon. Mies ei halunnut pelästyttää repolaista. Kettu huomasi Kallen ja istahti lumelle. Illan hiljaisuudessa valo, varjot, mies ja kettu.

50 Hohde, luppoaika, pelästyttää.

Vihko

 Pakkanen vetää hiljaiseksi, tuntuu kuin se haluaisi saada katkeimen ainaiselle menolle ja meinigille. Itsenäisyyspäivän kunniaksi, minäkin rauhoituin, ja jalkausin varaston puolelle penkomaan vanhoja sinne viemiäni ylijäämäpapereita. Löysin sinivalkoisen vihon. Sen kulmat olivat rispaantuneet, ja sivut nuhraantuneet paljosta käytöstä. Luin tarinan, jossa pieni piiri kylän mummoja kerääntyi jokaisena sunnuntaina jonkun pirttiin kertomaan viikon aikana kuulemansa kylätapahtumat. Yleensä joku aloitti: Ooottako kuullu… tai: Oli se kauhia tapaus tuo Vienonkin kohtalo.
  Tätini kirjoitti tarinoita muistiin, ja sain myöhemmin vihkon syntymäpäivälahjaksi. Se kulki mukanani maailman turuilla, ja aina kun tunsin yksinäisyyttä tai surua, luin vihkon tarinoita, ja unohdin omat murheeni.
Nyt selataan kännykkää.

49 Kulma, sivu, piiri.

Lähtö

Vuoro oli juuri vaihtumassa, kun Aune kuuli ranteessaan olevan hälytyslaitteen surahtavan. Huoneessa 12 oleva säätyläisrouva tarvitsi mielestään taas apua. Tarve ei monestikaan ollut ihmeellinen, mutta rouva oli tottunut vaatimaan ja saamaan tahtonsa läpi.                 
Aunea harmitti, kun olisi ollut kaupassa käynti, ja kerittävä ruokaakin laittaa koulusta palaaville lapsille. Meni kuitenkin vanhuksen luo.              
  — Mikä se Miriaa nyt huolettaa? 
  — Tuntuu ku kuolema tulis.
  — Ei kai se nyt tähän hätään tule.
  — Kato vaikka, tuossa se seisoo ovella.
Aune lohdutti Miriaa, peitteli, sipaisi poskea, ja toivotti hyvää päivänjatkoa.
Aamulla vuoroon tultuaan meni Miriamin kautta, avasi oven, mutta hyvä huomen jäi kesken. Sänky oli tyhjä.

 

48 Vuoro, taas, harmitella

Nuori

Kyllä nuorella on rankkaa.               
Kiloja on liikaa, tai liian vähän.       
Keho on liian pitkä tai lyhyt.            
Tukka on maantien värinen. Kenelläkään muulla ei ole.     
Ripset ovat harvat tai lyhyet, eikä äiti rahoita muutamaa kertaa kuukaudessa pidennyksillä käyntejä.    
Revityt farkut vain minulta puuttuu.                  
Ikää on tarpeeksi, että saisin erikoisluvalla ajokortin.
Oma auto on kaikilla muillakin.      
Äiti tekeytyy köyhäksi ja sanoo, ettei sitä ennen maristu. Itse tienattiin, jos jotain haluttiin ostaa.                    
Se oli ennen se, nyt on nyt, ja se pitäisi tylsempienkin vanhempien ymmärtää. Opintoihin tai työnhakuun kyllä vaaditaan hakeutumaan. Ei anneta nuoren nauttia vapaudesta. Voiko nuoren elämä enää rankempaa olla.

 

 

Krapu 47. Vaatia, tylsä, rankka