sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Kilpailu

 Nimi?
   – Kalle Kullonen. 
   – Sarja?  
   – Keskimatkanreitti. 
   – Hyvä. Ota tuosta laatikosta keltainen lätkä.  
   – Mitä minä sillä teen? 
   – Viet sen määränpäähän ja luovutat siellä olevalle toimitsijalle. Hän laittaa keltaisen leiman ranteeseesi.  
   – Mitä varten? 
   – Sitä varten, että tiedetään sinun käyneen perillä saakka. 
   – Mitä väliä, käynkö perillä, vai en?  
 – Sitä väliä sillä on. Joka reitin nopeimmalle annetaan 100 euroa palkintorahaa.  Koetahan pärjätä! 
   – Ai jaa, no sittenhän tässä on pinnisteltävä.
   Kalle lähti puuskuttamaan metsäiselle reitille, joka oli nousuja ja laskuja koko matkan. Perille päästyään, otti leiman ja aloitti loppukirin. Ukkoa ja akkaa puuskutti edelle oikealta ja vasemmalta.
   Kalle kirosi:
   – Perskutarallaa, istahti kannonnokkaan puhisten:
   Ei väkisin.

Krapu 5. Pärjätä, lätkä, reitti.


maanantai 24. tammikuuta 2022

Ei mennyt putkeen


Johtaja heilahti takki auki poliisiasemalle. Käveli varmoin askelin sikari suupielessä roikkuen lasiluukulle. Heitti siannahkahanskat viereensä tiskille, jonka takana istui pyylevä nutturapäinen virkailija, ja sanoi:
– Tulin hakemaan vastauksia, ja on se ihme, ellei niitä minulle anneta. Olen sentään pitäjän suurimpia työllistäjiä.
– Ja mitähän vastauksia johtaja tarvitsee.
– Poikani on kuulusteluissa huumeiden salakuljetuksesta.
– Kyllä, kuulusteluissa on.
Ei minun poikani kuljeta huumeita, eikä muutakaan kiellettyä, ei kuljeta, kuuletteko!
– Ai jaa, poikanne kyllä myönsi, että on tuonut rajan yli 180 grammaa kannabista, ja kaksikymmentä rasiaa nuuskaa.
– Ei pidä paikkaansa, ei minun poikani. Teen teistä ilmoituksen
– Minä teen teistä häirintäilmoituksen. JA NYT ULOS!

Krapu 4: takki,vastaus, ihme

tiistai 18. tammikuuta 2022

Liikevapina

 Ossilla oli asiaa kaupunkiin. Hän nousi varhain, ehtiäkseen bussiin. Hän haisteli aamuilmaa, ja havaitsi pakkasen laantuneen, mittari oli muutaman asteen plussalla. Hyvä keli lähteä, Ossi ajatteli. Puki parhaat päällensä ja sonnustautui tien varteen. Linjabussi tulikin ajallaan, ja noukki Ossin mukaansa.Ossi jäi matkahuoltoon, hän otti suunnan verovirastoon. Liukasta Jalkakäytävää edetessään, havaitsi oudon kulkijan edellään. Menijällä oli harmaa hupputakki, hän hoippui, ja hän näytti pälyilevän pelokkaana ympärilleen. Tuli suojatie, ja kaikki joutuivat odottamaan punaisten vaihtumista. Hupputakkinen sulautui joukkoon, eikä Ossi häntä enää nähnyt. Verovirastossa Ossin viereen istui se kadulla nähty hupputakkinen. Huomenta ja anteeksi, hermotus ei taasen tänään toimi…                


Krapu 3 Jalkakäytävä, outo, sulautua.

maanantai 10. tammikuuta 2022

Tapahtui

Hän riisui silkkihansikkaansa tuolille, käveli korot kopisten kohti kylpyhuonetta, potkaisi mennessään kengät avoimesta komeron ovesta sisälle, ja manasi ääni väristen: Kaikenlaisiin kökkäjäsiin sitä pitää ihmisen mennäkin, ja vielä vaaditaan juhla-asut ja kunniamerkit päälle laitettuna. Riisuttuaan juhlatamineensa, laittoi suihkuveden valumaan, ja pesi koko illan tapahtumat keholtaan, ja mielestään pois. Rauhoituttuaan kietaisi ison kylpypyyhkeen ympärilleen, asteli keittiöön ja laittoi kahviautomaatin päälle. Puki hitaasti väljän flanellipuvun päällensä, kampasi hiuksensa, ja siveli yövoiteen puhtaille kasvoilleen. Kaatoi höyryävää kahvia kuppiin, ja se kädessään siirtyi ikkunan ääreen Näki kadulla liikettä, tarkensi katsettaan, ja huomasi, kuinka kissat rakastelivat kadun vastakkaisella puolella.
Hyi helvetti, vieläkö tämäkin!          


Krapu 2: Tuoli, silkkinen, rakastella.

Valinta

Raili oli ollut pitkän ajan yhdistyksen puheenjohtajana. Jälleen oli vuosikokous meneillään, ja perinteiseen tapaansa Raili kysyi, onko eh...